Matka starttasi hyvissä merkeissä Urkkatalon pihasta suurella linja-autolla (henkilökohtaisesti preferoin minibusseja, mutta linja-autossakin oli tunnelmaa ^.^) Kamera tosin unohtui. Pännii, mutta ei voi mitään. Lämmittelimme Joensuun Han Moo Do:n kuuluisaa perhe-yhteishenki-fiilistä pelaamalla korttia. Monia ratkiriemukkaita kommenttejakin tuli, no, onko se muka mikään ihme? Tunnelma oli lämmin, ja fiilis hyvä.
Heräsin yön aikana kahdesti siihen, että Jussi potkaisi minua. Ensimmäisellä kerralla hän mumisi jotain, mistä ei saanut mitään selvää, toisella kerralla pysyi vaiti. Heräsin kerran myös Sallin takia. Ja heräsin muutaman kerran myös kylmyyteen. Paikassa oli laittoman kylmä, olkoonkin, että majoitus oli maksuton. Olisin ollut valmis vaikka maksamaan päästäkseni lämpimämpään paikkaan. Herättyäni pyöri hetken levottomasti, mutta sitten kävin harjaamassa hampaani sekä suihkussa. Sen jälkeenkin olin hetken valveilla, mutta koska kaikki muut nukkuivat vielä (no, oliko muka jokin yllätys?), yritin nukkua uudelleen.
Aamulla herätys oli seitsemän kieppeillä. Meillä oli tunti aikaa pakata, ja sitten lähdimme jo kilpailupaikalle. Taivalsimme tihkusateessa kilpailupaikalle parinsadan metrin päähän. Jirka kantoi tiikeripokaalia, joka paikan päällä asetettiin kaikkien nähtäväksi. Pian pääsimme lämmittelemään ja kävimme sääntöleirin. Ja eikä aikaakaan, kun ensimmäinen osuus - hyppypotkut - alkoivat. Tutkittuani sääntöjä huomasin tyrmistyttäväksi järkytyksekseni, että potkukorkeuteni olivat 180 cm, 150 cm ja 130 cm. Onneksi yksilöradassa korkeudet olivat pienemmät. Muuta en sano, kuin että lisäharjoitusta tarvitaan, vaikka mitaleita tulikin, niin kultaa kuin muitakin. Hyppypotkut myös karsivat meiltä muutamia osallistujia pois, kiitos t3h heikot nilkat.
Kaatumaradan tatamijako kertoi paljon Joensuun osallistujamäärästä suhteutettuna muiden seurojen osallistujamäärään: "Tatamille A kaikki Joensuun seuran edustajat, tatamille B kaikki muut." Tämä aiheutti virnuilua, eikä ihmekään. Kaatumaradat menivät kaikin puolin hyvin, vaikka karsivatkin meiltä taas pari edustajaa (screw you, weak... "nivelet".). Nuncha-matsitkin olivat nopeasti ohi, ja niistä saimme pronssia.
Ottelulistat ilmaantuivat seinälle, mutta ennenkuin pääsimme niitä katsomaan, saimme vilkuilla Karkkilan junnuryhmän taitoja, sekä erään mustien vöiden esityksen. Sen jälkeen kaikki tietysti ryntäsivät ottelulistojen luo, mutta kuten yleensä, pian tuli kuulutus siitä, että "vain joukkueiden johtajat saavat mennä ottelulistojen luo!" ruuhkien välttämiseksi. Lopulta kuitenkin, kun kaikki olivat kadonneet ottelulistojen luota, hipsin sinne ja tarkistin omat matsini.
Meinasin lähteä siitä paikasta hyppimään ympäriinsä ja huutelemaan ottelunumeroani, mutta muistin sitten katsoa Sallinkin ottelut. Ensimmäinen reaktioni oli "mitä hel*ettiä?", sillä Sallin nimeä ei ollut ottelulistassa! Tarkistin listat kolmesti, mutta en löytänyt hänen nimeään mistään. Milla selvitti asian siirtämällä Sallin keväällä -06 aloittaneiden ryhmään. Salli ei järjestelystä pitänyt, vaan oli pettynyt. Tyynnyttelin häntä, kunnes tunsin nykäisyn hihassani. Petteri halusi minut koutsimaan matsiaan! Suostuin, vaikken ollut koskaan koutsannut koskaan ketään, ja vakuutin, että Sallin pitäisi tulla kannustamaan. Mietin, että se saattaisi palauttaa hänen ottelufiiliksensä.
Koutsaamisessa on kaksi vaikeaa asiaa. 1. Et saa kannustaa ottelun aikana. 2. Et saa neuvoa ottelun aikana. Eli toisin sanoen, sinun pitää pitää suusi ottelun aikana. Puoliajalla neuvoinkin sitten sitäkin enemmän. Sallikin sai matsin kuluessa fiiliksensä takaisin. Teron Ready-steady-go!-biisi oli viimeinen niitti sille, ja pian Salli jo istui kärsimättömästi aloillaan. Petterin matsin koutsiminen oli hauskaa.
Sallin matsinumero oli 15, mutta oma matsini, 11 alkoi ennen sitä. Kajaanin tyttö Kemppainen oli kova vastus, vaikka kilpailu olikin hänen ensimmäisensä. Potkuissa oli runsain mitoin voimaa, ja hävisin matsin. Siitä huolimatta juttelimme iloisesti matsin jälkeen, ja sain hopeaa.
Olisin koutsinut ilomielin Sallin ensimmäisen matsin, olisin halunnut tehdä sen. Todella. Mutta E-tatamilla (eli tatamilla, jolla matsasin) alkoi palkintojenjako, niinpä jouduin uskomaan sen luottotehtävän Millalle (joka puolestaan uskoi sen edelleen Evelle...). Sain omasta matsistani pronssia, mutta saatuani mitalin pystyin keskittymään Sallin matsiin.
Salli loukkasi jalkansa ottelussa (jostain syystä näitä loukkaantuneita ja heidän auttajiaan oli pienimuotoinen parvi siinä Joensuun katsomon edessä), ja siinä jääpussia hänen jalkaansa painellessani mieleeni tuli vain se, kun olin aiemmin heikkona niistämisestä. Sitten Olli antoi minulle allergialääkettä. Se auttoi. Kaiken tämän johtopäätöksenä voisin todeta, että Joensuun Han Moo Do-seura todella on yhtä isoa perhettä. Pian Sallikin pääsi jaloilleen - juuri sopivasti vastaanottamaan ottelupronssin.
Sitten alkoivatkin loput palkintojenjaot. Muurame kahmi aluksi palkintoja erittäin karmaisevaa tahtia, mutta sitten Joensuu näytti todelliset kyntensä ja alkoi kahmia mitaleita kolme kerrallaan. Kun palkintojenjako oli ohi, tuomarit vetäytyivät vielä miettimään, mutta Joensuun voitto oli jo miltei varma. Olisittepa nähneet ne murhaavat ilmeet, joita Joensuun seuralaisiin luotiin. Kun oli jaettu vielä paras mies- ja paras naispalkinto, sitten seurasi tapahtuman kohokohta.
Palkintojenjakajana toiminut Hermanni nojasi pokaaliin ja sanoi: "Minä saan nyt koskea tähän, kun tämä kerrankin täällä käy." Ristin käteni. Jospa vain... "Kukas arvaa, mikä seura on ollut kaikkein ansioitunein tänä vuonna?" Meidän seurastamme kuului pientä myhäilevää mutinaa. "Tiikeripokaali menee tänä vuonna Joensuun HMD:lle!" Silloin liikuntasalissa kajahti aikamoinen karjahdus. Voitonriemua, pohjatonta iloa. Muut seurat poistuivat paikalta erittäin vikkelästi, mutta me jäimme paikalle poseeraamaan pokaalin kanssa, ottamaan valokuvia ja riemuitsemaan.
Paluumatka oli ratkiriemukas. Väsynyt ja onnellinen yhteishenkitunnelma, joka huipentui vähän väliä pirteisiin ja väsyneisiin kommentteihin. "Kerätäänpäs avarat." "Salli, kasaisitko mun itemit? eiku..." "Mä syön sitten aamiaismuroja tästä pokaalista." Ja niin päin pois.